Väki on suomalaisessa kansanperinteessä ja kansanuskossa esiintyvä käsite, joka liittyy uskomuksiin väestä eli yliluonnollisesta voimasta, joka asuu tietyissä paikoissa, esineissä tai olennoissa.
Suomalaisessa perinteessä erilaisia väkiä on monia, kuten metsän väki, veden väki ja kalman väki, joilla kaikilla on omat vaikutusalueensa ja voimansa.
Yksi eriskummallisimmista, mutta varsin arkinen ja yleisesti tunnettu väki oli vitun väki, joka viittaa nimensä mukaisesti naisen sukupuolielimiin liittyvään väkeen.
Vitun väki oli voimakas ja maaginen voima. Sitä pidettiin sekä parantavana että tuhoavana, ja sen ajateltiin vaikuttavan esimerkiksi hedelmällisyyteen, seksuaalisuuteen ja suojeluun. Joissain uskomuksissa sitä on käytetty myös loitsuissa ja kansanparannuksessa, joko suojaamaan tai vahingoittamaan. Tunnetaan mm. pyllyttäminen, mikä tarkoitti sitä, että emäntä suojasi laiduntavan karjan petoeläimiltä pyllistelemällä metsään päin, ja harakointi, jolloin nainen suojasi paljaalla alapäällään niin kylvetyn viljan, laitumelle päästetyt eläimet, sotaan tai metsästysreissulle lähtevät miehet sekä kodin jättävät lapset.
Vitun väen suojaava voima koski naisten elinpiiriä, yleensä kotia ja kotieläimiä. Miehiseen maailmaan ei vitun väkeä haluttu ja esimerkiksi kalaverkkojen yli ei naisen tullut kulkea, jottei vitun väki kalaonnea pilaisi. Toisaalta vitun väen suojaava voima oli tuhoisa vihollisen uhatessa.
Koko: 69mm x 35mm
Puukorut valmistetaan 2,5mm suomalaisesta koivuvanerista. Tuotteet maalataan ekologisilla, myrkyttömillä maaleilla joissa on korkea uv-säteilyn kesto. Korujen metalliosat ovat kirurginterästä tai hopeaa.