Virvatulia (aarnivalkeita) tunnetaan lähes kaikkien kulttuurien perinteistä. Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa on ollut käsityksiä, joiden mukaan virvatulet ovat ovat valoja, joilla henkiolennot houkuttelevat ihmisiä eksymään tai vahingoittumaan.
Virvatulet on usein liitetty kummitteluun. Vanha kansan perinne kertoo, että hautausmailla tai surma- tai onnettomuuspaikoilla nähtyjä virvatulia pidetään ihmisten sieluina.
Suomessa uskottiin myös, että aarnivalkean alla saattoi olla aarre, jonka arvometalleja aarteen haltija kiillotti tai puhdisti liekillä. Aarnihauta oli aarrekätkö, jota vartioi Aarniksi kutsuttu haltia. Virvatulien uskottiin palavan aarnihaudoilla varsinkin juhannusyönä, jolloin selvisi aarteen sijaintipaikka.
Koko: 65mm x 22mm
Puukorut valmistetaan 2,5mm suomalaisesta ohutviiluvanerista. Tuotteet maalataan ekologisilla myrkyttömillä maaleilla joissa on korkea uv-säteilyn kesto. Korujen metalliosat ovat joko hopeaa tai kirurginterästä.